Madridin Suomi-koulu 20-vuotta
Jyrki Palo
Kohtauspaikka suomalaisille toiminut jo sukupolven ajan
Madridin Suomi-koulu on tullut aikuisikään. Se täyttää tänä vuonna täyden, perinteisen sukupolven mitan - 20 vuotta.
Suomi-koulun syntyhistoriasta löytyy tarkka päivämäärä: ”Koulun toiminnasta kiinnostuneet vanhemmat” perustivat sen 26. 1. 1982. Ensimmäiset Madridin suomalaisten kohtauspaikalla toisiaan tavanneet lapset ovat jo työelämässä, joku kukaties perustanut oman perheenkin.
Pöytäkirjojen perusteella arvioiden ainakin 200-250 lasta on kuluneina vuosina voinut Suomi-koulun ansiosta ylläpitää yhteyksiään Suomeen ja suomalaisuuteen Espanjan pääkaupungissa.
”Lapsille on ollut tärkeää, että on voinut olla muiden suomenkielisten kanssa sen lisäksi, että kesäisin on käyty Suomessa. On antanut innostusta kieleen, kun sitä on voinut käyttää ympäri vuoden”, sanoo Maj-Britt Löflund, jolla on espanjalaisen Jesus Garcian kanssa 17- ja 11-vuotiaat, kaksikieliset lapset Laura ja Sonja.
Maippi on Suomi-koulun pitkäaikaisia jäseniä ja oli useita vuosia myös sen opettajana. Hän on ollut mukana vuodesta 1987. ”Täällä tapaa itsekin Madridin suomalaisia laidasta laitaan”, hän myhäilee Colegio Escandinavon aurinkoisella pihalla Moralejassa, missä Suomi-koulu on viihtynyt perustamisestaan asti.
Suomi-koulu kokoontuu noin 25 kertaa vuodessa, lauantaisin klo 11.30 – 13.30 Colegio Escandinavon, Madridin ruotsinkielisen peruskoulun ja lukion tiloissa. Tällä hetkellä jäseninä on 15 perhettä. Enemmän tai vähemmän säännöllisesti opetuksessa ja leikeissä on mukana yli 20 suomalaista ja suomalais-espanjalaista lasta.
Vanhoista pöytäkirjoista näkee, että Suomi-koulu on pysynyt jäsenmäärältään suunnilleen saman kokoisena kaksi vuosikymmentä. Ensimmäisen toimintakertomuksen mukaan ”oppilasmäärä oli aluksi vähäinen”, mutta tilanne muuttui pian ”suomalaissiirtokunnan sisäisen informaation ansiosta”.
Helmikuussa 1983 saatettiin jo kirjata, että ”varsinaiseen kouluikäisten opetukseen osallistuu 10-12 oppilasta” ja ”lisäksi on ilmaantunut n. 8 oppilaan vahvuinen esikouluikäisten ryhmä”. Ensimmäisten oppilaiden nimiä ei valitettavasti löydy arkistoista, vaikka dokumentteja taipaleelta onkin tallessa kilokaupalla.
”Koululle saatiin alusta alkaen pätevä opettaja (peruskoulunopettaja) Hilkka Harrela ja hänen sijaisenaan Madridin Autonomisen yliopiston suomenkielen lehtori Ursula Ojanen”, todetaan ensimmäisessä toimintakertomuksessa. Suomi-koulu osallistui heti myös metsänistutustalkoisiin Madridin pohjoispuolella – ja ”sai osakseen myönteistä huomiota Espanjan lehdistössä”.
Suomi-koulun ensimmäinen puheenjohtaja oli Pirjo-Riitta Laajava, jolta tehtävän otti loppuvuonna 1982 Riitta Härkönen. Muita pioneerejä, joita koulu tänään kiitollisena muistaa, olivat ainakin Kaarina Kellokoski, Ilkka Poutanen, Eeva Kapanen sekä Marja-Leena Pekuri.
Suomen opetusministeriö myönsi aloitusvuonna 3.400 markan avustuksen toiminnan käynnistykseen. Vuonna 1983 tuki nousi 4.200 markkaan. Kaikkiaan valtiomme on sijoittanut Madridin suomalaislasten kielitaitoon 200 000 – 250 000 markkaa 20 vuodessa.
Valtionapu ylsi 1990-luvun lopulla jopa 19.000 markkaan, mutta rojahti meneillään olevalla lukukaudella yllättäen alle 14.000 markkaan (noin 2 300 euroon). Valtionavun ansiosta Suomi-koulu on matkansa varrella pystynyt maksamaan opettajien palkkiot ja tilojen vuokran sekä pitämään perheiden jäsenmaksun kohtuullisena. Äskettäin johtava suomalaisyritys Nokia lahjoitti koululle oppimateriaalia.
Koulun paperit kertovat miten paljon on vuosien varrella tehty. On ”käyty läpi vokaaleja ja konsonantteja ja muisteltu viikonpäiviä ja kuukausia”, sekä ”perehdytty suomalaisiin tapoihin” ja ”laulettu perinteisiä lastenlauluja” (1986-87). Joulu-, laskiais- ja kevätjuhlat on pidetty. Joulupukki on nähty elävänä. Laskiaisena on ehkä viiletetty pulkkien sijasta poneilla, mutta syöty sen jälkeen oikeita laskiaispullia.
Vuonna 1988 lapsista ”kaikki tunsivat saunan, mutta kiuas, lauteet ja löyly olivat vieraampia sanoja”. Keväällä ”pinnistettiin aivonystyröitä ja keksittiin milloin perusmuodon t muuttuu d:ksi: äiti-äidin sujui hyvin, mutta auto-audon ei kuulostanut oikeaoppiselta”, kirjasi koulun monivuotinen aktiivi Eeva Sanchez.
Traagisia hetkiä elettiin tuolloin, kun Suomi-koulun suojelija, rouva Brita Lassila ja koulun kunniajäsen, suurlähettiläs Karolus Lassila menehtyivät auto-onnettomuudessa Marokossa. ”Suurlähettiläsparin poismeno toi varjon koululle. Lapset oppivat tietämään mitä tarkoittaa, kun Suomen lippu liehuu puolitangossa”, toteaa pöytäkirja synkästi.
Vuosikymmen myöhemmin, 1998 nuorten oppilaiden kanssa tehtiin joulunäytelmä ”Joulupukki Mc Donaldsin pauloissa” ja kesäjuhlaan kuunnelma, Punahilkka-versio ”Punablondi”. Nuorilla ”kaksoiskonsonaatit ja –vokaalit tuottivat tyypillisimmät kielivirheet”, raportoi opettajana ollut Reetta Salonen.
Koulu on järjestänyt kirpputoreja ja retkiä. On tehty suomalaisia äitienpäiväkortteja, maalattu pääsiäismunia, virvottu, maisteltu mämmiä ja pelattu Afrikan tähteä. Välillä kokeiltiin suomen aikuisopetustakin kaksikielisten parien espanjalaispuoliskoille Pirjo Sorrin vetämänä.
Suurimmillaan oppilasmäärä on kohonnut kolmeenkymmeneen ja ylikin – esimerkiksi 1980-luvun puolivälin jälkeen ja 90-luvun alkupuolella. Välillä on koko olemassaolo uhannut hiipua. Vaihtuvuus on jatkuvasti suurta ja ”usein noin 11-12 –vuotiaina lapsilla alkaa olla muuta puuhaa lauantaisin”, Maippi Löflund sanoo.
Suomi-koulun oppilaita ja ylläpitäjiä on vuosien mittaan tullut ja mennyt, mutta kaikki ovat antaneet panoksensa kohtauspaikalle, joka etenkin ns. seka-avioliittojen lapsille on usein ainoa lähikosketus suomalaisuuteen kodin ulkopuolella, kaukana äidin tai isän kotimaasta.
Pöytäkirjat vilisevät nimiä, joita ei vielä ole mainittu, mutta joita ilman Madridin Suomi-koulusta ei voi puhua. Niitä ovat - lapsineen - Mikaela ja Jarmo Ahlskog, Sirkka ja Timo Hätinen, Ulla ja Juhani Lipasti, Timo Meriläinen ja Diana Rodriguez, Pirjo Raiskila, Maija-Liisa Zureck, Hannu ja Maria Vainio, Ohto Nuottamo ja Nancy, Seija Saukkonen-Bernal, Paula Wallin-Bell, Marja Harju, Anneli Matila,Tuomo ja Eeva Marjokorpi, Arja Ketola-Gonzaga, Nina Waxlax, Erja Arovaara, Aija Ruuttu, Eira Lundqvist, Eki ja Taina Saarikoski...
Kaikki joiden pitäisi, eivät mahdu tähän, mutta tulkaa silti jokainen vahvistamaan sukupolvenvaihdosleikkausta. /Jyrki Palo